Tanssikurssit lapsille ja nuorille

Tanssiurheiluseura Bolero tarjoaa monipuolisia tanssikursseja lapsille ja nuorille. Lastentanssissa harjoitellaan musiikkiin liikkumista ikätason mukaisesti. Lapsille ja nuorille on tarjolla niin paritanssi-, kuin soolotanssi-ryhmiä. Seuralle myönnettiin vuonna 2019 Olympiakomitean Tähtiseura-merkki lasten ja nuorten osa-alueella. Tähtiseura-merkki myönnetään seuralle, joka täyttää Olympiakomitean ja Suomen Tanssiurheiluliiton asettamat toiminnan laatukriteerit kyseisen kohderyhmän osalta. 

Lastentanssi on hyvä ensiharrastus lapselle, koska tunneilla opitaan perusliikuntataitoja, sekä ryhmässä toimimisen taitoja. Tanssin voi aloittaa minkä ikäisenä vain. Lasten ja nuorten tanssikurssit on jaettu ikäluokittain, mutta ikähaarukat ovat suuntaa-antavia. Voit olla yhteydessä valmennustoimikunnan vastaavaan, mikäli haluat lisätietoa tunneista sekä tuntien soveltuvuudesta lapsellesi.

Syksy 2026

Tanssiurheiluseura Bolero järjestää keväällä 2026 lastentanssiryhmiä Turussa ja Kaarinassa.
Alla olevasta valikosta löydät lisätietoja ja ilmoittautumislinkin klikkaamalla valittua kurssia.

Harrastekurssit alkavat viikolla 35 ja kurssit kestävät viikolle 49. Kilparyhmät alkavat viikolla 33 ja päättyvät viikolla 50, syyslomaviikolla 42 ei ole tunteja.
Kausi päättyy kaikille yhteiseen näytökseen 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.

HUOM: Lisätietoja maksutavoista

Seuramme vastaanottaa liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköisesti, muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi! Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.
Rahastonhoitaja ja laskutusasiat: Heikki Pirilä, heikki.a.pirila(ät)gmail.com
Voit myös esittää maksetun laskun ja liikuntasetelit ohjaajalle.

TURKU

Tiistai

17.00 - 17.45 Alle kouluikäisten alkeet tanssiurheilu, Turku UUSI!

Leikin, rytmin ja tanssin avulla kehitetään lapsen perusliikuntataitoja, koordinaatiokykyä, musikaalisuutta sekä motorisia- , ja sosiaalisia taitoja. Tunnilla tutustutaan eri tanssien (mm. valssi, tango, samba ja Jive) alkeisiin ja opetellaan lyhyitä koreografioita. Lastentanssi on hyvä tapa lapselle oppia oman kehon hahmotusta sekä ryhmässä toimimista. Tunnin tärkein tavoite on kuitenkin luoda lapselle pysyvä suhde tanssiin ja musiikkiin, ja innostaa jatkamaan liikkumista. Vaatetukseksi tunnille sopii jumppa/tanssipuku tai muu tanssiasu, jossa on mukava liikkua. Tossut tai paljaat varpaat.

Ohjaaja: Amanda Rautiainen ja Mikko Ahti
Hinta:  106€ + jäsenmaksu 35€ (jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa)
Ryhmä kokoontuu vko 35-49 (poislukien vko 42)
Kausi päättyy seuran joulujuhlaan 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.

Ilmoittaudu mukaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

Torstai

18:00-19:00 PILATES, Turku UUSI!

14 kerran pilates -tunti Torstaisin klo 18-19. Viikolla 42 ei tuntia.
Ohjaajana Outi Rautelin
Hinta jäsenille 165€ koko kurssi / ulkopuolisille 165 + 35€ jäsenmaksu. Jäsenmaksu maksetaan kerran kalenterivuodessa.
Voit myös osallistua kertamaksulla 15€ jäsenille ja 18€ seuran ulkopuoliset. Kertamaksu suoritetaan Mobile Pay.
Kurssi toteutuu 8 osallistujalla.

Ilmoittaudu tästä!

PhysioPilates perustuu Joseph Pilateksen luomaan kehonhallintamenetelmään, jonka tavoitteena on kehittää voimaa, liikkuvuutta ja hyvää oloa. Menetelmän tehokkuus perustuu kuuteen periaatteeseen: keskittyminen, kehon keskustan käyttö, kontrolli, tarkkuus, liikkeen virtaus ja hallittu hengittäminen.

PhysioPilatesta voi verrata tavalliseen pilatesharjoitteluun. PhysioPilateksessa ainutlaatuista on kuitenkin ohjaajan ammattitaito. Fysioterapiatausta ja laadukas pilateskoulutus takaavat, että ohjaaja pystyy antamaan tarvittaessa asiakkaan ongelmaan kohdistuvat täsmäliikkeet. PhysioPilates-harjoitteilla opitaan mm. käyttämään kehon lihaksia optimaalisesti, jolloin liian yliaktiiviset lihakset rentoutuvat ja keskivartalon ryhtiä tukevat lihakset vahvistuvat. Näin edistetään parantuneen kehonhallinnan kautta omaa hyvinvointia.

Pilates ja kilpatanssijat

Pilates on erinomainen oheisharjoittelumuoto kilpatanssijoille, sillä se kehittää tanssissa

tarvittavaa syvää keskivartalon tukea, ryhtiä, liikkuvuutta ja kehonhallintaa. Se auttaa tanssijoita saavuttamaan kevyemmän, hallitumman ja virtaviivaisemman liikkeen samalla

ehkäisten rasitusvammoja.

Pilates-harjoittelun hyödyt kilpatanssijoille

  • Vahva keskivartalo (Core) ja ryhti: Pilates keskittyy syviin vatsa- ja selkälihaksiin, mikä on tanssiasennon (frame) ja tasapainon perusta.

  • Kehonhallinta ja -tietoisuus: Tanssija oppii tuntemaan kehonsa paremmin ja hallitsemaan liikkeitä pieniä yksityiskohtia myöten, mikä parantaa tekniikkaa.

  • Vammojen ehkäisy: Tanssi kuormittaa kehoa toistuvasti. Pilates vahvistaa tukilihaksia, parantaa nivelten liikkuvuutta ja ehkäisee lonkka-, polvi- ja alaselkävaivoja.

  • Pidemmät ja vahvemmat linjat: Pilates-liikkeet pidentävät ja vahvistavat lihaksia (eivät kasvata massaa), mikä auttaa saavuttamaan tanssissa vaadittavat pitkät ja sirot linjat.

PhysioPilates sopii mainiosti yksilölliseen harjoitteluun sekä pienille ja keskikokoisille

ryhmille. PhysioPilatesta voi ohjata kaikille aloittelevasta liikkujasta urheilijaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

Perjantai

Kaarina, Piikkiö, Tuorlan liikuntasali (kartta

Sunnuntai

13:00 - 14:00 Kouluikäisten 7v + kilpatanssin jatko

Paritanssitunti, jossa harjoittelemme perusteet ja kuvioita seuraavista kilpatansseista: valssi, quickstep, samba, chachacha, jive ja tango. Tämä tunti on hyvä ponnahduslauta kilpatanssien maailmaan. Taitojen karttuessa voi siirtyä Boleron kilparyhmiin tai voi jatkaa tanssiharrastusta ilman kilpailemista.
Tunneilla opetellaan myös tanssin ja liikunnan perusliikuntataitoja, sekä ryhmässä toimimisen taitoja.
Tunnille osallistuaksesi et tarvitse aiempaa tanssikokemusta tai paria.
Tunti soveltuu kouluikäisille 7v ->

Ohjaaja: Mikko Ahti
Hinta: 139€ + jäsenmaksu 35€ (jäsenmaksu maksetaan vain kerran vuodessa)

Ryhmä kokoontuu vko 35-49 (poislukien vko 42)
Kausi päättyy seuran joulujuhlaan 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.
Kausimaksuun kuuluu salin vapaa käyttö harjoitteluun, ohjattu practise treeni torstaisin klo 18-20.

Ilmoittaudu mukaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

16:00 - 16:30 Lastentanssi 3-4v.

Leikin, rytmin ja tanssin avulla kehitetään lapsen perusliikuntataitoja, koordinaatiokykyä, musikaalisuutta sekä motorisia- , ja sosiaalisiataitoja. Tunnilla tutustutaan eri tanssien alkeisiin ja opetellaan lyhyitä koreografioita. Lastentanssi on hyvä tapa lapselle oppia oman kehon hahmotusta sekä ryhmässä toimimista. Tunnin tärkein tavoite on kuitenkin luoda lapselle pysyvä suhde tanssiin ja musiikkiin, ja innostaa jatkamaan liikkumista. Vaatetukseksi tunnille sopii jumppa/tanssipuku tai muu tanssiasu, jossa on mukava liikkua. Tossut tai paljaat varpaat.

Ohjaaja: Carina Ahti
Hinta: 84€ + jäsenmaksu (jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa)

Ryhmä kokoontuu vko 35-49 (poislukien vko 42)
Kausi päättyy seuran joulujuhlaan 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.
Kausimaksuun kuuluu salin vapaa käyttö harjoitteluun, ohjattu practise treeni torstaisin klo 18-20.

Ilmoittaudu mukaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

16:30 - 17:15 Lastentanssi 5-6v.

Leikin, rytmin ja tanssin avulla kehitetään lapsen perusliikuntataitoja, koordinaatiokykyä, musikaalisuutta sekä motorisia- , ja sosiaalisia taitoja. Tunnilla tutustutaan eri tanssien alkeisiin ja opetellaan lyhyitä koreografioita. Lastentanssi on hyvä tapa lapselle oppia oman kehon hahmotusta sekä ryhmässä toimimista. Tunnin tärkein tavoite on kuitenkin luoda lapselle pysyvä suhde tanssiin ja musiikkiin, ja innostaa jatkamaan liikkumista. Vaatetukseksi tunnille sopii jumppa/tanssipuku tai muu tanssiasu, jossa on mukava liikkua. Tossut tai paljaat varpaat.

Ohjaaja: Carina Ahti
Hinta: 106€ + 35€ jäsenmaksu (jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa)

Ryhmä kokoontuu vko 35-49 (poislukien vko 42)
Kausi päättyy seuran joulujuhlaan 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.
Kausimaksuun kuuluu salin vapaa käyttö harjoitteluun, ohjattu practise treeni torstaisin klo 18-20.

Ilmoittaudu mukaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

17:15 - 18:00 Lasten showtanssi lattarirytmein +7 v

Ryhmätanssimuoto, jossa opettelemme latinalaistanssien perusteita ja koreografioita, jotka maustetaan showtanssi-elementeillä. Vaatetukseksi tunnille sopii jumppa/tanssipuku tai muu tanssiasu, jossa on mukava liikkua. Tossut tai paljaat varpaat.

Ohjaaja: Linnéa Ahti

18:00 - 19:00 Lasten showtanssi lattarirytmein jatkotaso 10 v +

Ryhmätanssimuoto, jossa opettelemme latinalaistanssien perusteita ja koreografioita, jotka maustetaan showtanssi-elementeillä. Vaatetukseksi tunnille sopii jumppa/tanssipuku tai muu tanssiasu, jossa on mukava liikkua. Tossut tai paljaat varpaat.

Ohjaaja: Linnéa Ahti
Hinta: 139€ + jäsenmaksu 35€ (jäsenmaksu maksetaan kerran vuodessa)
Ryhmä kokoontuu vko 35-49 (poislukien vko 42)
Kausi päättyy seuran joulujuhlaan 10.12.2026, jossa kaikki seuran tanssijat esiintyvät.
Kausimaksuun kuuluu salin vapaa käyttö harjoitteluun, ohjattu practise treeni torstaisin klo 18-20.

Ilmoittaudu mukaan

LAPSIPERHEALENNUS:
Jos perheessä on useampi kuin yksi harrasstaja saavat perheenjäsenet -10% alenuksen omista kursseistaan – huom koskee myös lapseperheen tanssia harrastavia vanhempia (uusi alennus syyskaudelle 2026). Perhealennukseen ovat oikeutettuja ne perheet, jossa vähintään yksi lapsi (alle 18v.) osallistuu kurssille.
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, ketkä ovat perheenjäseniäsi/perheen sukunimen.

PALJOUSALENNUS:
Mikäli osallistut useampaan seuran järjestämään ryhmään:
Saat toisesta koko kauden kestävästä ryhmästä (yli 10 krt) paljousalennuksen -30%.
Eli yksi ryhmä (arvokkain ryhmä) on täysihintainen ja muut -30%.
Alennus koskee vain pitkiä yli kymmenen kerran kursseja. 
Alennus löytyy valinnaisten maksujen puolelta ja valitset sen ilmoittautuessasi. Kirjoita lisätieto kenttään, mille muulle kurssille osallistut. 

Mikäli tarvitset apua tai laskussasi on virhe ota yhteyttä mikko.ahti@gmail.com/rahastonhoitaja.bolero@gmail.com  

HUOM:
Seuramme vastaanottaa myös liikuntaseteleitä (Smartum, EPassi, Edenred, EasyBreak, Virike) Mikäli maksat harrastuksen liikuntaseteleillä ilmoita maksusta sähköpostilla rahastonhoitaja.bolero@gmail.com muuten maksettu lasku ei kirjaudu suoritetuksi!

Ilmoituksessa tulee mainita harrastajan nimi, laskun viitenumero ja maksutapa. Toimitathan myös kuvan/tositteen maksusta.

Pin It on Pinterest