Valmentajat

Tanssiurheiluseura Bolerossa opettaa ammattivalmentajia sekä seuraohjaajia. Voit tutustua Boleron valmennustiimiin tarkemmin tällä sivulla.

Bolerossa valmentaa omien valmentajien lisäksi vierailevia valmentajia. Voit katsoa valmentajat ja heidän esittelynsä täältä.

Mikko Ahti

Mikko asuu Piikkiössä yhdessä vaimonsa Carinan sekä kahden lapsensa kanssa. Mikko aloitti harrastamaan kilpatanssia Helsingissä vuonna 1981. Hän valmistui Mäkelänrinteen urheilulukiosta, tanssilinjalta, vuonna 1995. Ammattilaiseksi Mikko siirtyi keväällä 2003, suorittaen sekä kotimaisen että kansainvälisen tutkinnon (STOL, IDTA). Vuonna 2004 Mikko lopetti aktiivikilpailemisen. Hän on toiminut koreografina useassa teatteriesityksessä ja musikaalissa. ( CV ) Vuonna 2017 Mikko valmistui Kisakallion urheiluopistosta ammattivalmentajaksi.

Saavutukset
  • Moninkertainen Suomenmestari lapsi-juniori ja nuorisoluokissa yhdessä serkkunsa kanssa.
  • 10-tanssin SM-kulta vuosina 1998-1999 amatöörisarjassa.
  • Vakiotanssien SM-kulta ammattilaisena vuonna 2003.
  • Kansainvälisesti Mikko ja Carina ovat saavuttaneet amatööreinä 10-tanssin MM-kisoissa 9. sijan vuonna 2000.
  • Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa vuonna 2007, jolloin sijoituksena toinen sija parinaan Sari Siikander, ja vuonna 2008 voitto yhdessä Maria Lundin kanssa.

 

 

 

Curriculum Vitae

  • 2018 Tanssii Tähtien kanssa opettaja parinaan Lotta Näkyvä
  • 2018 koreografia Lappeenrannan kesäteatteri Kaunis Veera
  • 2018 Tanssija produktiossa Tuhansien Ämpärien maa / Uusi Iloinen Teatteri
  • 2017 Tanssija Kanssallisoooppera Tango-produktio
  • 2017 Tanssii Tähtien kanssa opettaja parinaan Laura Malmivaara
  • 2013-2014 Tanssija productiossa Haapalainen & Suutari-Jääskö DOUBLE
  • 08-11/2013 Tanssii Tähtien kanssa opettaja parinaan Sari Havas
  • 08-12 / 2012 Tanssii Tähtien kanssa opettaja parinaan Baba Lybeck
  • 07-10 / 2011 Tanssijana Produktiossa Of(f) Course, Sweden
  • 02 / 2011 Koreografiointi Turun kulttuuripääkaupunki 2011 produktio: Musikaali Hair
  • 03-04 / 2011 Koreografiointi Dance ohjelmassa
  • 08 / 2009 Koreografiointi Turun Kaupungin Teatteri: Suurmusikaali Laulavat Sadepisarat
  • 2008 Koreografiointi Tampereen Työväen Teatteri: Musikaali Tell Me on a Sunday
  • 2008 Tanssii Tähtien kanssa voittaja parinaan Maria Lund
  • 2007 Tanssii Tähtien kanssa finalisti parinaan Sari Siikander
Carina Ahti

Carina aloitti kilpatanssiharrastuksen vuonna 1983 tanssiurheiluseura Bolero ry:ssä. Hän on tanssinut miehensä kanssa vuodesta 1995. Ammattilaiseksi hän siirtyi keväällä 2003, suorittaen sekä kotimaisen että kansainvälisen tutkinnon (STOL, IDTA). Carina lopetti aktiivikilpailemisen v. 2004.

Carina on toiminut kokopäiväisenä tanssinopettajana vuodesta 2005. Hän opettaa kilpatanssijoita, sekä vetää tanssin harrasteryhmiä, kuten lastentanssia, bailatinoa ja babybailatinoa. Koulutukseltaan Carina on sosionomi (amk) ja hän on työkennellyt lastentarhanopettajana useamman vuoden.

 

Saavutukset
  • 10-tanssin SM-kultaa vuosina 1998-1999 amatöörisarjassa.
  • Vakiotanssien SM-kultaa ammattilaisena vuonna 2003.
  • Kansainvälisesti Carina ja Mikko ovat saavuttaneet amatööreinä 10-tanssin MM-kisoissa 9. sijan vuonna 2000.
Lotta Hämäläinen
Lotta on vuonna 2019 perheensä kanssa turkulaistunut tanssija ja tanssinopettaja.
Tanssi alkoi hänelle harrastuksena 4-vuotiaana Helsingissä ja tanssi on kulkenut elämässä vahvasti mukana ammatiksi asti.
Suomessa saadun tanssialan kokemuksen lisäksi Lotta on kilpaillut ja kouluttautunut Ruotsissa, Virossa, Englannissa, Tanskassa ja Portugalissa.

Tanssilajeista klassinen baletti on Lotan päälaji. Baletin opettajana hän pyrkii baletin perinteitä kunnioittaen ottamaan huomioon jokaisen oppijan yksilölliset kehon mahdollisuudet.

Koulutus:
-Tanssiopintoja Helsingin tanssiopistossa, Vantaan lapsibaletissa, Nurmijärven tanssiopistossa sekä Suomen Kansallisoopperan ja baletin balettioppilaotoksessa.
-Tanssiialan perustutkinto, Suomen Kansallisoopperan ja baletin balettioppilaitos 2007
-Tanssinopettaja AMK, Oulun ammattikorkeakoulu 2014
Ura
– Tanssijana mm. Suomen Kansallisooppera ja baletti, Ballet Finland, Lappeenrannan kaupungin teatteri.
– Tanssinopettajana mm. Lappeenrannan tanssiopisto ja Turun seudun tanssioppilaitos.
Lotta Hämäläinen, tanssinopettaja, p. 040 8388791
Juho Taskinen

Juho aloitti kilpatanssiharrastuksen vuonna 2003 silloisessa Pieksämäen tanssiurheiluseurassa. Tanssin tiet veivät ensimmäisen parin jälkeen Kuopioon, jossa Juho kilpaili aktiivisesti reilun kymmenen vuoden ajan. Aktiivisen kilpailemisen hän lopetti vuonna 2021.

Juho on koulutukseltaan fysioterapeutti (AMK) sekä terveystieteiden opettaja (TtM). Päivätyönsä ohella hän on ohjannut erilaisia tanssin harrasteryhmiä vuodesta 2015 lähtien. 

Saavutukset:

 – Useita GP-kilpailujen finaalisijoituksia amatöörien latinaistansseissa vuosina 2015-2020

– Ikäkausimestaruusvoitto amatöörien latinalaistansseissa vuonna 2018

    Valeria Khyzhniak
    My name is Valeria, I am 22 years old and I have been dancing for 16 years. Although my main focus is Latin dance, all these years I have been also learning and training other dance styles: classical dance, contemporary, modern, bachata, etc. At the age of 18 I started my career in teaching dance groups for children and adults as well as for 2 years I have been teaching bachata to girls.
    Dancing for me is not only about movement and music, it is about learning myself and the ability to talk to your partner and audience! It’s also a special communication with music.
    Dancing is an opportunity to express myself and my mood with the body.
    I love to dance and I dance everywhere! At practice, parties, at home and even just on the street!
    I am waiting for you in my class to share my knowledge and energy!
    And a little more about my dance way:
    Finalist of the championship of Ukraine, Latina, youth.
    Finalist of the championship “Starlight dance competition” Kiev, Ukraine. Latina, youth.
    Semifinalist of European Championship, Latin, Youth. Assen Dutch Championship.
    Semifinalist of the European Championship, standard, juniors, Assen Dutch Championship.
    Silver medalist of the “FREEDOM DANCE CUP” Radom, Poland, youth, Latin.

     

     

      Jouni Lehtiranta

      Koulutus

        • Filosofian maisteri 1994, Turun yliopisto (Suomen historia)
        • Kulturproducent på 90-talet, 1995 (fortbildningscentralet vid Åbo Akademi)

      Työura

       

      • Paimion kaupungin viestintäsuunnittelijana kulttuuriasiainhoitajana 1.1.2022 alkaen. Sitä ennen (1.2.2003) Paimion kaupungin kulttuuriasiainhoitaja. 
      • Tanssinopettajana vuodesta 2000 alkaen (Turku – Paimio – Salo -akselilla)

       

      Tutkinnot tanssiurheilussa – amatöörinä

       

      • Suomen Tanssiurheiluliiton lajivalmentajatutkinnot (Tasot 1 – 3) 1990-luvulla, joista korkein, Taso 3, vuosina 1998-99 (lähijaksot 1998)
      • Osallistunut säännöllisesti STUL:n jurykoulutuksiin vuodesta 1994 alkaen ja toiminut samasta vuodesta alkaen sekä tuomari- että jurytehtävissä.

       

      Tutkinnot tanssin ammattilaisena

       

      • Suomen Tanssinopettajainliiton I tason tutkinto 7.1.2000 ja toisen tason tutkinto (=diplomitanssinopettaja) 4.2.2011

       

      Menestys tanssijana

       

      • Pyörätuolitanssin Suomen mestari 1999 luokassa Combi II, EM-kilpailujen 9. (vakiotanssit) ja 12 (latinalaistansseissa) vuonna 1999. Parina Maija Ylinen (tanssijana pyörätuolissa, Lehtiranta pystytanssija).
      • Seniori 3 -sarjassa Maarit Nurmen kanssa latinalaistansseissa SM-hopeaa vuonna 2017 ja SM-pronssia vuonna 2018 ja 2022.

       

      Muuta

       

      • Aloittanut kilpatanssiharrastuksen vuonna 1988 Tanssiurheiluseura Bolerossa
      • Kilpaillut amatöörinä 1989 – 1996, pyörätuolitanssissa 1998 – 1999 ja uudelleen amatöörinä 2014 alkaen.
      • Tanssiurheiluseura Bolero ry:n puheenjohtaja 1992, lisäksi hallituksen jäsenenä 1990- ja 2000-luvuilla, toiminut valmentajana seurassa vuodesta 1990 alkaen sekä Paimion alaosaston Paiparien vetäjänä vuodesta 1998 alkaen.
      • Suomen Tanssiurheiluliiton pronssinen ansiomerkki 2003
      • Pro gradu -tutkielma vuodelta 1994: Seuratanssista tanssiurheiluksi – suomalaisen amatöörikilpatanssin kehitys 1968 – 1979.
      • Tanssiurheiluseura Boleron 20-vuotishistoria (1994).
      • Suomen Urheiluhistoriallisen Seuran perustajajäsen vuonna 1992, jäsenyys jatkuu
      • Osuuskunta Kulttuuriteon perustajajäsen (1998), jäsenyys jatkuu

       

      Mikke Tilli

      Mikke Tilli

      Mikke on aloittanut tanssiharrastuksen lavatanssien parissa vuonna 2015 ja käy edelleen aktiivisesti tansseissa.

      Hän on aloittanut kisaamaan rock`n`swing -tansseja vuonna 2016.

      Mikke on suorittanut SUSEL RY perustanssiohjaajan koulutuksen vuonna 2019 ja käy aktiivisesti lajikohtaisissa koulutuksissa.

      Hän on opettanut rock`n`swing -lajeja Flying Stepsillä vuodesta 2018 lähtien.

      Saavutukset:

      SM pronssia 2022 BUGG

      SM pronssia 2022 FUSKU

       

      Samuli ja Satu Sillsten

      Samuli ja Satu ovat kolmen lapsen tanssivat vanhemmat Pöytyältä. Tanssin maailmaan pari eksyi vasta aikuisiällä, kun he innostuivat kokeilemaan lavatansseja vuonna 2009.

      Vuonna 2011 pari päätti kokeilla kilpatanssia ja oiva tilaisuus siihen oli Boleron alkeiskurssi aikuisille. Niinhän siinä kävi, että laji vei täysin mennessään! Kilpatanssia pari harrasti aktiivisesti yhdeksän vuotta. Nyt kilpaura on pienellä tauolla, mutta tanssin ohjaus pitää parin kiinni lajissa.

       

      Nunu Ahtiainen

      Nunu Ahtiainen.

      Flamencon ja lastentanssinopettajana Bolerossa toimiva Nunu on kesällä 2023 turkulaistunut teatteri-ilmaisun ohjaaja ja flamencotanssin opettaja. Tanssi on kuulunut Nunun elämään satubalettitunneista lähtien. Monien lajien joukosta rakkaimmaksi valikoitui lopulta flamencotanssi. Flamencossa Nunua kiehtoo mm. sen rytmiikka, kontrastinen liikekieli ja tanssijan muusikkous. Nunu on opiskellut flamencoa vuodesta 2008 alkaen Suomessa sekä mahdollisuuksien mukaan lajin synnyinseudulla Espanjassa. Opettajana Nunulle on tärkeää paitsi flamencon tanssiteknisten taitojen harjoittaminen, ennen kaikkea tanssin ilon välittäminen.

       

      Pin It on Pinterest