Koronatilanne Turussa on valitettavasti edelleen vakava. Tanssiurheiluseura Bolerossa haluamme tehdä kaikkemme, että kaikilla olisi mahdollisimman turvallista tanssia.

Vapaaharjoittelu on 1.2. alkaen mahdollista salillamme salivarauksen kautta. Salivarauskalenteri on sähköinen google-kalenteri, johon jokaiselle seuran jäsenelle on lähetetty linkki myclubin kautta. Tarkasta sähköpostisi ja tarvittaessa roskopostisuodatin 31.1.2021 tulleiden viestien osalta.

Kyseisen linkin taakse päivitetään kullekin helmikuun viikolle varauskalenteri, johon linkin saaneet pääsevät itse tekemään kirjauksia. Varauskäytäntö on samantapainen kuin viime keväänä salien täyssulun aikaan – sillä erolla, että nyt saleissa 1-3 voi harjoitella usea pari yhtä aikaa. Tarkemmat kirjausohjeet löytyvät em. linkin takaa.

Salilla helmikuussa harjoittelevat junioriryhmät ja yksityisvalmennukset on upotettu valmiiksi kalenteriin. Kaikki muut tyhjät kalenterin tunnit ovat varattavissa vapaaharjoitteluun. Seura pitää itsellään oikeuden kalenterimuutoksiin.

 

Muusta koronasuojautumisesta:

VAHVA suositus olisi, että harjoitellessa käytettäisiin maskeja, niin kuin myös aula-, pukuhuone- ja wc tiloissa.

Nyt kun koronaa esiintyy myös kouluissa, toivomme että alaikäiset toimivat tanssisalillamme samalla tavalla kuin koulussa, eli jos koulussa on tunneilla maski – käytämme myös sitä harrastuksessa.

Käyttämällä maskeja turvaamme kaikkien tanssijoiden sekä opettajien tuntien jatkuvuuden ja itse kullekin turvallisemman olon tulla tanssimaan.

Kiitos kaikille ymmärryksestä ja kärsivällisyydestä!

 

Muistutuksena seuran Covid 19 -ohjeet

  • Pienet lapset noudetaan Boleron salien ulkopuolelta isosta aulasta. Mikäli myöhästyt tunnin aloituksesta, voit tuoda lapsesi saliin.
  • Vanhemmat odottavat salin ulkopuolella.
  • Saavu harjoituksiin mahdollisimman täsmällisesti. Ruuhkia välttääksemme pyydämme välttämään turhaa oleskelua salilla.
  • Huolehdi hyvästä käsihygieniasta. Pestään kädet tai käytetään käsidesiä ennen tuntia. Salilla on mahdollisuus käsien pesuun sekä käsidesiä.
  • Tunneilla vältetään turhia lähikontakteja ja keskitytään harjoituksiin, joita tehdään yksin tai paritanssitunneilla oman parin kanssa.
  • Tanssivaatteet on hyvä pukea jo kotona valmiiksi, jotta vältetään ruuhkaa pukuhuoneissa.
  • Salille ei saa tulla sairaana eikä hengitystie- tai vatsaoireisena. Tämä koskee kaikkia harjoitustapahtumaan liittyviä. Oireettomana on oltava vähintään 24 h ennen tapahtumaa osallistuakseen siihen.
  • Mikäli olet matkustanut ulkomailla, et voi osallistua tunneille ennen kuin omaehtoinen 10 vuorokauden karanteeniaika on päättynyt. (Noudatamme ajantasaista THL:n ohjetta matkustamiseen liittyen)
  • Salilla liikkuville huoltajille ja aikuisharrastajille suositellaan kasvomaskin käyttöä salin yleisissä tiloissa, mikäli turvaetäisyyksiä ei voida säilyttää 

Tutustu Suomen Tanssiurheiluliiton ohjeisiin seuratoiminnasta: https://www.dancesport.fi/2020/08/10/tanssiurheiluliiton-ohjeistus-seuratoimintaan-1-8-2020-alkaen/

Tutustu Suomen Tanssiurheiluliiton ohjeisiin kilpailutoiminnasta:

https://www.dancesport.fi/2020/08/10/tanssiurheiluliiton-ohjeet-kilpailutoimintaan-1-8-2020-alkaen/

Pin It on Pinterest